Suomen hienoimmat harrasteautot ja mielenkiintoiset ajoneuvot täyttävät Lohjan Aurlahden rantakentän heinäkuun puolivälissä.

Lohjanjärven rannalla

Vuonna 2025 kesän parhaaseen aikaan autoharrastajat kokoontuvat aivan Lohjan keskustassa Aurlahden rantakentällä – laineet liplattavat rannassa samalla, kun kävijät ihailevat Suomen hienoimpia harrasteautoja sekä muita mielenkiintoisia ajoneuvoja. Tapahtuma-alueelle poimitaan käsin yli sata erilaista harrasteautoa ja muuta ajoneuvoa ihailtavaksi!

Rento tunnelma

Autot ja ystävät kuuluvat yhteen. MLV Summer Meet ’25 on rento tapa nauttia autokulttuurista uusien ja vanhojen ystävien kanssa. Kuvittele kaunis kesälauantai, DJ soittelemassa hyvää musiikkia, kädessä kahvia ja pikkusuolaista sekä ympärillä kaikki mukavimmat kaverisi. Onko parempaa tapaa nauttia kesästä? Ei meidänkään mielestä!

Showpark ja ruokaa

Aurlahden rantakenttä puistoalueineen mahdollistaa erittäin suuren ja monipuolisen Showparkin, johon tänä vuonna kerätään perinteisten harrasteautojen lisäksi myös muita mielenkiintoisia ajoneuvoja, kuten kilpakalustoa ja kaksipyöräisiä! Alueelta löytyy alan yrityksiä sekä streetfoodia tarjoilevia myyntivaunuja, joten nälissään ei todellakaan tarvitse olla!

TapahtumaSSA

Tapahtumassa riittää nähtävää, sillä kattaus on monipuolisempi ja laajempi, kuin koskaan aiemmin. Mukana tapahtumassa on esimerkiksi:

· Suomen hienoimpia harrasteajoneuvoja

· Kilpa-autoja

· Raskasta kalustoa

· Kaksipyöräisiä

· Autokerhoja

· Streetfoodia

· Mekaanista musiikkia DJ:n soittamana!

Tuttuun tapaan paikalla on myös MLV Shop, josta tuotteita ostamalla olet mukana luomassa suomalaista autokulttuuria. Summer Meetissä 50 ensimmäiselle MLV Shopin asiakkaalle KORREK Pro Insect Remover kaupan päälle! MLV Shopissa käy maksuvälineenä yleisimmät pankkikortit sekä käteinen raha.

Myös lapsille on tekemistä, sillä tapahtuman 50 ensimmäistä lasta pääsee osallistumaan MLV Summer Meetin eeppiseen TARRAJAHTIIN! Tarkemmat ohjeet ja tarrajahdin tarvikkeet jaetaan tapahtuman sisäänkäynnissä saapumisjärjestyksessä. Paikalla on myös Ventelän VPK esittelemässä paloautoa ja tapahtuma-alueen välittömässä läheisyydessä Aurlahden rannalla on leikkipuisto, benji-trampoliini sekä pomppupuisto!

AIKATAULU

Tapahtuman aikataulu on hyvinkin yksinkertainen:

Kello 16:00 · Tapahtumaportit avataan yleisölle

Kello 19:00 · Palkintojenjako

Palkitsemme näyttelyn kuusi timanttia muistoesinein ja IKH tarjoaa jokaiselle voittajalle 100 euron lahjakortin!

Kello 20:00 · Tapahtuma päättyy

PÄÄSYLIPUT

Sisäänpääsymaksu on 15,00 euroa henkilöltä. Alle 12-vuotiaat lapset pääsevät tapahtumaan ilmaiseksi vanhemman seurassa.

Liput voit ostaa ennakkoon MLV Shopista tai tapahtuman sisäänkäynniltä.

Osta liput!

Maksuvälineenä portilla yleisimmät pankkikortit sekä käteinen. Varaathan tasarahan, mikäli maksat käteisellä.

SAAPUMINEN

Tapahtumaparkin löydät rantakentän pysäköintialueelta ja se täytetään saapumisjärjestyksessä. Navigaattoriin kun näpäytät osoitteeksi Rantapuisto 17, 08100 Lohja niin löydät varmasti perille.

Nuorisolaisille tiedoksi, että mopoilla ja muilla kaksipyöriäisillä paikalle huristeleville on oma parkkinsa, johon liikenteenohjaajat teidät mieluusti ohjaa! 🙂

Rantakentän pysäköinnin täyttyessä löydät lisää pysäköintitilaa kadunvarsiparkin lisäksi esimerkiksi Nahkurintorilta.

TAPAHTUMA-Alue

Tapahtuma-alueena toimii Aurlahden rantakenttä aivan Lohjan keskustassa Lohjanjärven rannalla.

Alueella on tapahtuma-aikana liikenteenohjaajia, joiden ohjeita ja määräyksiä on ehdottomasti noudatettava. Tapahtuma-alue sijaitsee aivan Lohjan keskustassa asutuksen keskellä, joten muistathan ottaa huomioon muut alueella liikkujat ja ajat rauhassa. Tämä ei ole oikea paikka tehdä stuntteja.

Muista nämä!

Tapahtumaan ovat erittäin tervetulleita kaikki autoista kiinnostuneet, ja onkin mahtavaa tehdä tästä MLV Summer Meetistä ikimuistoisen mukava ja rento tapahtuma yhdessä! Muistetaan yleiset käytöstavat: pistetään roskat roskikseen ja ollaan nätisti muutenkin. Alueelle ei saa tuoda omia alkoholijuomia.

Tapahtumassa ja sen lähialueilla kaikenlaiset ylimääräiset kikkailut kulkupeleillä on ehdottoman kielletty – teemme tapahtumasta yhteistyössä poliisin kanssa kaikille turvallisen ja mukavan. Edellytämme että paikalle saavutaan ja paikalta lähdetään rauhassa, vetuja kerkee antamaan muulloin.

Osta liput!

NäHDÄÄN Lohjanjärven rannalla LAUANTAINA 19.7.2025! 👌🏼


TAPAHTUMAN MAHDOLLISTAVAT